Tänään tv:ssä: Brad Pittin ja Harrison Fordin yhteisestä elokuvasta tuli sekasotku – ainakin jos Pittiltä kysytään

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut Pahan oma.

18.5.2018 05:05

Arvostetuista poliittisista jännäreistä tunnetun Alan J. Pakulan (Parallax View, Presidentin miehet) viimeiseksi jääneen ohjaustyön pääosissa nähdään supertähdet Harrison Ford ja Brad Pitt.

Ford esittää newyorkilaista poliisia, jonka perheen kotirauha järkkyy, kun uusi vuokralainen (Pitt) osoittautuu etsintäkuulutetuksi IRA:n jäseneksi.

Pahan oma ei saanut kovin hyvää vastaanottoa kriitikoilta eikä yleisöltä. Jo elokuvan tuotanto oli ongelmallinen. Tarinan sävy muuttui tuotannon edetessä, ja tekstiin tehtiin monia muutoksia. Brad Pitt piti lopullista käsikirjoitusta sekasotkuna ja halusi lähteä koko projektista, mutta siihen ei suostuttu, vaan näyttelijää uhattiin oikeustoimilla, jos hän jättää tuotannon. Pittin ei auttanut muuta kuin tehdä elokuva loppuun.

Pahan oma nähdään Kutosella perjantaina 18.05.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa