Tänään tv:ssä: Clint Eastwoodin läpimurtoelokuva synnytti klassikon – Samalla käynnistyi merkittävä elokuvasarja

IMDb-arvosana on 8,0.

Italialainen lännenelokuva eli spagettiwestern oli jo olemassa ennen Sergio Leonen legendaarista aluevaltausta, mutta vasta sen myötä genren voi katsoa saavuttaneen tunnistettavan sielun ja ulkonäön.

Vuonna 1964 valmistunut Kourallinen dollareita oli myös ensimmäinen lajinsa edustaja, joka pääsi laajaan kansainväliseen levitykseen. Tarinaltaan melko häpeilemättömästi Akira Kurosawan samuraiklassikkoa Yojimbo – onnensoturi (1961) lainaava elokuva esittelee aiemmin lähinnä tv-näyttelijänä tunnetun Clint Eastwoodin ensimmäisessä varsinaisessa valkokangaspääroolissaan.

Eastwood on kahden kilpailevan roistokoplan hallitsemaan pikkukaupunkiin saapuva muukalainen, joka saa tienattua enemmän kuin kourallisen dollareita käännyttämällä koplat toisiaan vastaan. Elokuva oli suurmenestys ja antoi Leonelle vapaat kädet seuraavaa tuotantoa varten. Ohjaaja laajensi hittikonseptinsa trilogiaksi ohjaamalla Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (1966), ja loppu onkin historiaa.

Vaikka myöhemmät jatko-osat ja Leonen kuningaswestern, Huuliharppukostaja (1968), ovatkin ohjaajansa todellisia mestaritöitä, on Kourallinen dollareita kuitenkin merkittävä juuri pohjatyön tehneenä pioneeriteoksena. Jo siinä Leonen länsi näyttäytyy lähes surrealistisena maailmana, jossa brutaali väkivalta ja moraalittomuus lyövät kättä oopperamaisten tunnekuvien ja eeppisen kerronnan kanssa.

Samoin ohjaajan visuaalinen tyyli piirtyy esiin laajakangaskompositioiden ja lähikuvien taiteena, jonka Leone pääsi kehittämään huippuunsa juuri tämän filmin menestyksen turvin. Eikä unohtaa sovi tietenkään Eastwoodin karismaattista pääosasuoritusta. Kyseessä oli myös lähtölaukaus ohjaajan ja säveltäjä Ennio Morriconen yhteistyölle, josta kehittyi erottamaton osa Leonen elokuvataidetta.

Kourallinen dollareita esitetään HD-lähetyksenä Yle Teemalla torstaina 17.09.2020 klo 21.05. Areenassa viikon ajan. Katso traileri alta.