Tänään tv:ssä: Elokuvahistorian rakastettavimpia komedioita – Mukana legendaarinen kohtaus

Komediaklassikon IMDb-arvosana on 8,2.

1.8.2020 06:30

Vuorossa on Yle Teeman Aution saaren elokuvien yhdeksäs osa.

Jean-Pierre Dardenne, kahdella Cannesin pääpalkinnolla palkitun (Rosetta, Lapsi) belgialaisen ohjaajaveljesparin toinen puolisko, kertoi Sodankylässä 2005 haluavansa Charlie Chaplinin Kultakuumeen mukaan autiolle saarelle.

Chaplin loi maineensa anarkistisella kulkurihahmolla, joka kyseenalaisti kaikenlaiset auktoriteetit – rakkautta lukuunottamatta. Ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä, säveltäjä ja tuottaja hyödynsi tyyppiä monenlaissa rooleissa.

Päähenkilö oli useimmiten nukkavierusta olemuksestaan huolimatta itsenäinen ja oman arvonsa tunteva seikkailija, joka periaatteen miehenä pani kaikkensa likoon oikeaksi katsomansa asian puolesta – vastustajan asemaan ja fyysiseen kokoon katsomatta.

Vuonna 1925 valmistuneessa Kultakuumeessa resupekka seikkaile Alaskan kultamailla. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Klondiken kultaryntäyksen aikaiseen Yukoniin, jonne suuri joukko kullankaivajia saapuu haaveillen paremmasta elämästä.

Aution saaren elokuvat alkaa Teemalla lauantaina 01.08.2020 klo 21.00. Kultakuume on katsottavissa myös Areeenassa. Katso alta maistiaisiksi legendaarinen kohtaus, jossa kulkuri syö oman kenkänsä.

Lisää luettavaa