Tänään tv:ssä: Ensi kertaa Suomen kanavilla – Karate Kid kohtaa Fight Clubin, kun konttorirotta kasvaa vässykästä tosimieheksi

IMDb-arvosana 6,6.

27.11.2021 06:30

Jesse Eisenberg esittää pääosaa vuonna 2019 valmistuneessa elokuvassa The Art of Self-Defense.

Eisenbergin esittämä Casey on sosiaalisesti rajoittunut kirjanpitäjä, joka asuu yksin mäyräkoiransa kanssa. Eräänä iltana moottoripyöräjengi käy hänen kimppuunsa ja hakkaa henkihieveriin.

Nuorimies haluaa lakata pelkäämästä ja osallistuu itsepuolustuskurssille, jota vetää karismaattinen mustan vyön karateka (Alessandro Nivola). Caseyn tahto tulla vahvemmaksi yllättää kanssaoppilaatkin, mutta panokset myös samalla kovenevat. Värinää herättää treeneissä käyvä vahva nainen (Imogen Poots).

Sen enempää paljastamatta elokuvan ensimmäinen puolisko hurraa päähahmolle Karate Kidin (1984) tapaan. Mistään koko perheen elokuvasta ei ole kyse, ja lähisukulaisuutta täytyykin hakea Fight Clubin (1999) suunnilta.

Tarina kääntyy jo alkuvaiheilla mutkalle, joka saa katsojan epäluuloiseksi, eikä lopussa seiso kiitos vaan sotku, joka iskee katsojaa alavatsaan kuin varkain.

Eisenberg on jo perusolemukseltaan nörttimäinen, joten valinta on osuva. Nivola sensein roolissa kuitenkin varastaa show’n.

Ohjauksesta vastaa Riley Stearns.

The Art of Self-Defense esitetään nyt Suomen kanavilla ensimmäistä kertaa. Luvassa on kolme lähetystä:

  • La 27.11.2021 klo 21.00, TV5
  • Ma 29.11.2021 klo 00.50, TV5
  • Pe 03.12.2021 klo 21.00, Kutonen

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa