Tänään tv:ssä: Harvinainen tapaus – suomalainen kauhuelokuva oli oman aikansa suurmenestys

Tänään nähdään televisiossa kotimainen klassikko Linnaisten vihreä kamari.

8.5.2017 05:05

Suomessa on tehty vähän kauhuelokuvia. Sellaiseksi voi kuitenkin laskea Valentin Vaalan ohjaaman Linnaisten vihreän kamarin vuodelta 1945, joka on ensimmäisiä kauhuelementtejä sisältäviä kotimaisia elokuvia.

Kauhuromanttinen kertomus oli ilmestymisvuotensa menestyksiä. Se oli vuoden 1945 katsotuin suomalainen ensi-iltaelokuva. Lisäksi se voitti Jussi-palkinnot miespääosasta (Rauli Tuomi), kuvauksesta (Eino Heino) ja lavastuksesta (Tapio ”Roy” Vilpponen).

Vaikka vanhaan kartanoon sijoittuva tarina sisältää kauhuelementtejä, ei mistään kovin jännittävästä tapauksesta ole kyse. Jotain elokuvan pelottavuudesta kertoo, että YLE TV1 esittää sen kauhuelokuvalle varhaiseen aikaan eli jo kello 13.25. Ikärajakin on 7.

Lue lisää elokuvasta Elonet-palvelusta.

Kuvassa Regina Linnanheimo ja Kaija Rahola.

Lisää luettavaa