Tänään tv:ssä: John Travolta on väkivaltainen agentti Taken-ohjaajan toimintaelokuvassa

19.4.2016 06:27

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut toimintaelokuva From Paris with Love.

Pierre Morelin (Taken) ohjaamassa elokuvassa Jonathan Rhys Meyers (Tudors-sarja) esittää Yhdysvaltojen Ranskan suurlähetystössä Pariisissa työskentelevää lähettilään neuvonantaja James Reeceä, joka haaveilee toiminnallisemmasta elämästä. Hän toimii salaa tiedustelupalvelun agenttina, joka tekee pieniä, lähinnä muuta toimintaa avustavia pikkujuttuja. Mankuminen isojen poikien peliin tuottaa lopulta tulosta, kun hänet määrätään Pariisiin saapuvan Charlie Waxin aisapariksi.

Estottomasti näyttelevän John Travoltan Wax paljastuu kovaääniseksi, räävittömäksi, epäkohteliaaksi, antisosiaaliseksi ja itsetarkoituksen väkivaltaiseksi tapaukseksi, jonka olemus ja käytös ärsyttävät ja järkyttävät Reecen sivistynyttä mieltä.

From Paris with Love nähdään Hero-kanavalla tiistaina 19.04.2016 klo 21.00.

Lisää luettavaa