Tänään tv:ssä: Kauhea kankkunen ja Paluu tulevaisuuteen pistettiin tehosekoittimeen, ja lopputuloksena oli tämä komedia

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2010 valmistunut Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen..

26.11.2019 05:00

Kauhea kankkunen -komediahitin ja Paluu tulevaisuuteen -elokuvien ideoita yhdistelevä komedia kertoo elämän kolhimista kaveruksista. Adam (John Cusack), Nick (Craig Robinson) ja Lou (Rob Corddry) lähtevät Loun itsemurhayrityksen jälkeen ”maailman cooleimpaan hiihtokeskukseen” rentoutumaan poikaporukalla. Mukana seuraa Adamin nuori sisarenpoika Jacob (Clark Duke), jolla on hieman vaikeuksia sopeutua vanhempien miesten seuraan.

Parhaat päivänsä nähnyt hiihtokeskus saattoi olla maailman coolein 1980-luvulla, mutta nyt se muistuttaa lähinnä vanhainkotia, jossa laukkuja raahaa kiukkuinen, yksikätinen Phil (Crispin Glover). Miehet eivät kuitenkaan lannistu, vaan lataavat itsensä täyteen alkoholia ja hyppäävät huoneensa terassilla sijaitsevaan poreammeeseen – ja samalla 80-luvulle.

Elokuva sai vuonna 2015 jatko-osan.

Hot Tub Time Machine – Kasarikankkunen esitetään Subilla tiistaina 26.11.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa