Tänään tv:ssä: Kotimaisen elokuvan rohkeat kohtaukset synnyttivät kohun 1990-luvulla – ”Aktit seuraavat toinen toistaan”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut Akvaariorakkaus.

22.1.2019 05:00

Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuva elokuva kertoo kahden nuoren kohtaamisesta.

Nuori tarjoilijatar Saara (Tiina Lymi läpimurtoroolissaan) etsii elämänsä rakkautta ja tutustuu häntä hieman vanhempaan Joniin (Nicke Lignell). Synty suhde, joka pakottaa Saaran löytämään ensin itsensä.

Claes Olssonin ohjaamassa elokuvassa nähdään eroottisia kohtauksia, jotka olivat omana aikanaan hyvin rohkeita, ja niistä syntyikin pienoinen kohu.

”Identiteetin hakua peilataan paljolti seksuaalisuuden kautta; aktit seuraavat Akvaariorakkaudessa toinen toistaan, jo siinä määrin, että nousevat osin irralleen kokonaisuudesta”, kirjoitti kriitikko Sauli Pesonen Kalevassa.

Akvaariorakkaus esitetään Yle Teemalla tiistaina 22.01.2019 klo 21.45.

Lähde: Elonet

Lisää luettavaa