Tänään tv:ssä: Kotimaisen elokuvan tarina on ikävän totta – Mikko Leppilampi esittää parhaat päivänsä nähnyttä rokkaria

Episodin tähdet ★★

21.5.2024 05:00

Petri Kotwican ohjaama vuoden 2023 kotimainen elokuva Comeback kertoo parhaat päivänsä nähneistä rocktähdistä.

Tony (Mikko Leppilampi) saa kuulla bändinsä laulaja-lauluntekijän Katarinan (Paula Vesala) tyttäreltä laatikollisesta uusia hittibiisejä.

Tony etsii Peten (Ville Myllyrinne) käsiinsä varmana siitä, että tie tähtiin on taas auki.

Rockraakkien menetetty uskottavuus ja muut kämmit vain miinoittavat yritystä.

Comebackin kliseinen tarina alkoholismeineen ja huumekoukkuineen on tietysti ikävän totta mutta toistettu leffoissa(kin) liian usein. Kaupallisuuden valossa tulokulman ymmärtää, mutta moniko katsoja jaksaa aidosti lämmetä luuserien kohtaloille.

Oikeasti kiinnostavaa olisi nähdä elokuva vaihtoehtoisen skenaarion vinkkelistä. Todellisuudessa kun elämä vie ja sen myötä arvoasteikossa keikkailun ohi saattaa kiilata muita asioita.

Moni meikäläinenkin rokkari on hakeutunut toisenlaisiin töihin menneessä vellomisen sijaan Comebackin Peten tavoin. Esimerkiksi punk-sankari Tumppi Varonen on puurtanut rokkaamisen ohella lähihoitajana. Liekö moinen tarina muka liian haasteellinen leffaksi muokattavaksi?

Comeback nähtiin jo noin kuukausi sitten ensiesityksenä Teemalla. Nyt se nähdään uusintana TV2-kanavalla tiistaina 21.5.2024 klo 21.00.

Elokuva on katsottavissa Areenassa vuoden ajan. Pistä Comeback alta pyörimään!

Arvio: Matti Komulainen

Lisää luettavaa