Tänään tv:ssä: Kotimaisen kohuelokuvan eroottinen sisältö kiinnosti myös ulkomailla – myytiin useisiin maihin

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1953 valmistunut Hilja, maitotyttö.

18.10.2019 05:00

Toivo Särkän ohjaustyö perustuu Johannes Linnankosken samannimiseen novelliin. Maalaismaisemiin sijoittuva elokuva kertoo nuoresta Hiljasta (Anneli Sauli), jonka vetovoimaa paikallinen isäntä Kalevi (Tauno Palo) ei voi vastustaa.

Maitoa kuljettaessaan Hilja tutustuu ylioppilaaseen nimeltä Yrjö (Saulo Haarla). Syntyy romanssi, josta mustasukkaisuuteen taipuvainen Kalevi ei ilahdu.

Hilja, maitotyttö aiheutti ilmestyessään suurta kohua eroottisten kohtaustensa takia. Myös Anneli Saulin alastonuinti sisälsi omana aikanaan poikkeuksellisen rohkeata kuvastoa.

Eroottisen sisältönsä ansiosta elokuva kuitenkin saatiin kansainväliseen levitykseen: Hilja, maitotyttö myytiin useisiin maihin hieman erilaisina versioina, joissa rohkeita kohtauksia korostettiin.

Hilja, maitotyttö
esitetään YLE TV1-kanavalla perjantaina 18.10.2019 klo 13.15. Elokuva esitetään vain suorana.

Lähde: Elonet

Lisää luettavaa