Tänään tv:ssä: Kriitikoiden haukkuman hittituottajan paras elokuva

Tänään nähdään televisiossa toimintakomedia Pain & Gain vuodelta 2013.

20.10.2019 08:00

Michael Bayn ohjaamassa tositapahtumiin perustuvassa ja mustan huumorin sävyttämässä elokuvassa kolme kehonrakentajaa tavoittelee amerikkalaista unelmaa 1990-luvun Miamissa. Tilanne kuitenkin riistäytyy käsistä ja kehittyy tuhoisaksi rikosten kierteeksi.

Elokuvan pääosissa näyttelevät Mark Wahlberg, Dwayne Johnson, Anthony Mackie, Tony Shalhoub, Ed Harris ja Rob Corddry

Michael Bayn elokuvat saavat yleensä kriitikoilta haukut, mutta Pain & Gain oli poikkeus. Episodikin antoi sille neljä tähteä. Se onkin kenties Bayn paras elokuva.

”Absurdien tilanteiden huumori katkeaa paikoin naurun kurkkuun pysäyttävään julmuuteen, mutta kevyt tunnelma palautuu aina lähes välittömästi. Elokuva on oikeasti hauska eikä pelkkää väkivallalle hörähtelyä”, Episodin arviossa kirjoitettiin elokuussa 2013.

Pain & Gain esitetään FOX-kanavalla sunnuntaina 20.10.2019 klo 21.05 ja tiistaina 22.10.2019 klo 23.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia