Tänään nähdään televisiossa vuonna 2022 valmistunut Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva.
”Kyllä lähtee!” on yksi monista Kummeli-komediaryhmän kaikkien huulilla olleista tutuista hokemista. Mutta nyt ei kyllä lähde. Ei sitten millään.
Kummeli löi itsensä läpi kotikutoisuudellaan ja anarkistisella huumorillaan 1990-luvun lama-Suomessa. Pääasiassa muusikoista koostunut ryhmä osui suoneen paremmin kuin hyvin. Lyhyitä vajaan puolen tunnin sketsiohjelmia esitettiin yhtä vajaa 50. Tuo ”puuttuva” jakso näki päivänvalonsa lokakuussa 2021, kun YLE esitti ryhmän 30-vuotisjuhlajakson. Suosio poiki pitkiä teatterielokuvia, lukuisia spin-off-tv-sarjoja ja pari teatterinäytelmää.
Nyt televisiossa nähtävä pitkä elokuva on jatkumoa Nelosen esittämälle Kontio & Parmas -tv-sarjalle. Elokuvassa Valkeakosken poliisilaitoksen rikoskomisario Kontio (Heikki Silvennoinen) on eläkkeellä ja viettää aikaansa laiturilla istuen ja rakkaita rock-levyjään kuunnellen kumppaninsa Arja Korisevan (Arja Koriseva) hellässä huomassa. Auvoinen oloilu loppuu, kun Kontion entinen työpari Auni Parnas (Elsa Saisio) karauttaa paikalle poliisilaitoksen veneellä. Tyypilliseen rikostarinan kliseen mukaan eläköitynyt poliisi pitää saada riviin vielä kerran vakavaa rikosta ratkomaan.
Lue myös: Jaakko Ohtonen on Mel Gibsonin Jeesus – katso ensimmäinen kuva
Lue myös: Heikki Silvennoinen paljasti: Kummelin tunnetuimmassa sketsissä tehtiin nolo moka
Nyt Valkeakosken seutua uhkaa ympäristöterroristijärjestö PAPI (People Against Paper Industry) ja sen johtaja Mr. Green (Jukka Puotila). Vaikeuskerroin kasvaa, kun järjestö on kaapannut poliisilaitoksen johtajan Pertti ”Ljunkka” Ljunqvistin (Timo Kahilainen) tämän linturetkellä. Mukana on paljon jo sarjasta tuttuja hahmoja ja paikkoja.
Sinänsä on täysin yhdentekevää, mikä on elokuvan juoni, kun jutun jujuna on esitellä käsikirjoittajien (Silvennoinen ja Heikki Vihinen) kyhäämää vitsikokoelmaa, jonka ohjaaja Aleksi Mäkelä toisintaa kameralle. Mitään koherenttia ja kokonaista tarinaa on turha odottaa.
On täysin katsojan maun mukaista, pitääkö vitsejä nerokkaana komediana vai pelkästään noloina yritelminä yrittää esittää poliittisesti epäkorrektia alapään huumoria. Jos olet sarjan vankkumaton fani, katso kyseinen tuotos. Jos se jättää kylmäksi, älä edes yritä.
- La 23.5.2026 klo 21.00 · Nelonen
- Su 24.5.2026 klo 21.00 · Jim
- Pe 29.5.2026 klo 00.45 · Nelonen
Katso traileri alta.
Arvio: Hannu Liekso
