Tänään tv:ssä: Laadun takeena takavuosien toimintatähti Steven Seagal – ”Säälimätön verenvuodatus voi alkaa”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut A Good Man.

23.10.2019 06:30

Takavuosien toimintatähti Steven Seagal esittää entistä erikoisjoukkojen sotilasta nimeltä John Alexander, joka yrittää elää rauhaisaa elämää romanialaisen kerrostalon talonmiehenä.

Kun naapuriasunnon perhe joutuu kiinalaisen ja venäläisen rikollisjengin välienselvittelyn keskelle tulee Alexanderin vanhoille lahtaustaidoille taas tarvetta, ja säälimätön verenvuodatus voi alkaa.

Miekka on teroitettu ja kosto vanhoista veloista tulee olemaan viiltävän julma, kirjoitettiin dvd:n takakannessa.

Keoni Waxmanin ohjaaman elokuvan pääosissa näyttelevät Seagalin ohella Victor Webster, Iulia Verdes, Tzi Ma ja Sofia Nicolaescu.

A Good Man esitetään Herolla keskiviikkona 23.10.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa