Tänään tv:ssä: Lapset, joita ei olisi saanut olla

Australialaissarja hyppää historiassa taaksepäin.

28.5.2021 16:35

 

Nuori nainen muilutetaan pois kotoaan iloisen illan jälkeen. Huumattu tyttö kyselee, missä hän on ja epäilee isänsä järjestäneen koko jutun, mutta hänelle näytettävät dokumentit todistavat muuta. Hän on raskaana, eikä se ollut yllätys, jota hänen perheensä olisi toivonut. Niinpä tyttö joutuu piilottelemaan muiden kaltaistensa kanssa.

Tästä tilanteesta käynnistyvä australialainen Rakkauden ja häpeän hedelmät -sarja (Love Child) on asetelmiltaan ja tyyliltään melko erilaista siihen verrattuna, mitä Ylen iltapäiväohjelmistossa on totuttu näkemään. Toisaalta se poikkeaa myös muista Australian suunnalta Suomeen tulleista sarjoista. 1960-luvulle sijoitettuna se voisi olla svengaava ja värikäs, mutta Rakkauden ja häpeän hedelmissä tunnelma on ahdistuneempi ja sävy harmaampi – vähän kuin The Handmaid’s Tale -sarjassa.

The Handmaid’s Talen tapaan tämä on tarina tietyn naisryhmän sorrosta. Vuosina 2014–2017 tehty Rakkauden ja häpeän hedelmät pyrkii kuitenkin samalla olemaan kertomus menneestä ajasta, ja kuvaamaan, millaisia vastoinkäymisiä sukupuoli ja ikä saattoivat tarkoittaa nykypäivän mummeille ja isoisoäideille.

Joissakin tuotannoissa – vaikkapa entispäivän mainosteollisuuteen sijoitetussa Mad Menissä – näitä asioita ei pyritty vääntämään rautalangasta tai suorastaan hieromaan katsojan naamaan. Rakkauden ja häpeän hedelmien tekijät eivät kuitenkaan aivan luota katsojakuntansa älykkyyteen ja tietämykseen. Niinpä esim. e-pillerien ongelmaisesta saatavuudesta on päätetty puhua sarjan dialogissa suoraan.

Vaikka sarja tietyiltä piirteiltään muistuttaakin The Handmaid’s Talea, se saattaa osittain tuosa mieleen myös brittien Hakekaa kätilö! -periodisarjan. Aikakauden kevyttä musiikkia käytetään molemmissa ikävien asioiden vastapainoksi, ja toisaalta molemmat sarjat pyörivät kätilöiden ja odottavien äitien maailmassa.

Rakkauden ja häpeän hedelmät Yle tv1:llä arki-iltapäivisin pe 28.5.21 klo 17.10 alkaen ja kaikki jaksot myös Yle Areenassa.

Lisää luettavaa