Tänään tv:ssä: Liian synkkää huumoria? Jim Carreyn vuoden 1996 komedia ei uponnut yleisöön

Koomikko sai elokuvasta jättipalkkion.

4.5.2020 05:00

Vuonna 1996 valmistunut Sähköputkimies eli The Cable Guy kuuluu Jim Carreyn hauskimpiin elokuviin.

Eronnut Steven (Matthew Broderick) muuttaa ja pyytää kaapelitelevision asentajaa Chip Douglasia (Carrey) asentamaan itselleen maksukanavat pimeästi.

Yksinäinen Chip haluaisi olla Stevenin ystävä, mutta Steven antaa hänelle pakit tuhoisin seurauksin. Elokuvan ohjauksesta vastaa koomikkona tunnettu Ben Stiller.

Carrey oli elokuvan teon aikoihin 1990-luvun puolivälissä nousemassa maailman suosituimmaksi koomikoksi, joten hän sai Sähköputkimiehen pääroolista ennätyksellisen 20 miljoonan dollarin palkkion.

Elokuva oli Carreyn komediaan tottuneille yllättävän tummasävyinen, eikä siitä tullut taloudellisesti niin suurta menestystä kuin odotettiin. Sittemmin elokuvan maine on kasvanut, ja nykyään monet leffafanit ovat sitä mieltä, että kyseessä on Carreyn hauskimpia elokuvia.

Sähköputkimies esitetään TV5-kanavalla maanantaina 04.05.2020 klo 22.00 ja tiistaina 05.05.2020 klo 23.55. Katso alta jo klassikoksi muodostunut karaokekohtaus.

Lisää luettavaa