Tänään tv:ssä: –”Menestys kaikilla mittareilla” – Vuoden 2015 yllätyshitti teki yli 200 miljoonan dollarin lipputulot

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Straight Outta Compton.

12.5.2019 06:30

Muusikkoelämäkerta on vaikea laji elokuvassa, mutta N.W.A.-räppiryhmän tarinan kertova Straight Outta Compton onnistuu.

Elokuva on ottanut nimensä vuonna 1988 ilmestyneestä N.W.A:n debyyttialbumista, joka järisytti hiphop-piirejä ja koko yhteiskuntaa. Ystävykset Ice Cube (räppärin oma poika O’Shea Jackson Jr.) ja Dr. Dre (Corey Hawkins ) lyöttäytyvät Eazy-E-nimeä käyttävän huumediilerin (Jason Mitchell) kanssa yhteen ja nousevat tähteyteen, mutta tarinalla on rankka kääntöpuolensa.

F. Gary Gray on paitsi palkittu räppivideoiden tekijä myös pätevä isojen elokuvatuotantojen ohjaaja (Italian Job, Neuvottelija), joten hän on juuri oikea mies tämän tuotannon ohjaksiin.

Etenkin elokuvan alkupuoli sisältää autenttisen tuntuista ja särmikästä kerrontaa. Loppupuolella mukaan tulee venytetty ja pateettinen jakso, joka vie hieman elokuvan tehoa. Päällimmäiseksi jää silti tunne vahvasta musiikkielokuvasta.

Elokuvasta tuli vuoden 2015 yllätyshittejä. Kriitikot kehuivat elokuvaa, ja lippukassoilta kertyi yli 200 miljoonan dollarin tuotot. Lopputulos oli menestys kaikilla mittareilla.

Straight Outta Compton esitetään Kutosella sunnuntaina 12.05.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia