Tänään tv:ssä: Mihin katosi Steven Seagal? Vuoden 1996 toimintaelokuvan tuotannossa tapahtui jotain outoa

IMDb-arvosana 6,5.

4.6.2023 06:30

Terroristit kaappaavat 747-lentokoneen vuonna 1996 valmistuneessa toimintaelokuvassa Ratkaisun hetket.

Koneessa on satoja matkustajia. Kansainvälisen terrorismin asiantuntija David Grant (Kurt Russell) uskoo, että kaapparit aikovat räjäyttää hermokaasupommin Washingtonin yläpuolella.

On olemassa vaara, että kuolinuhreja tulisi miljoonittain. Kommandot lähetetään kaappaamaan kone takaisin terroristeilta.

Kurt Russellin lisäksi elokuvassa näyttelevät Steven Seagal, Halle Berry, John Leguizamo, Oliver Platt, Joe Morton, David Suchet ja B.D. Wong.

Ohjauksesta vastaa monien toimintaelokuvien leikkaajana tunnettu britti Stuart Baird, jonka muihin ohjaustöihin kuuluvat Takaa-ajajat ja Star Trek: Nemesis.

Elokuvan markkinointi herätti aikoinaan ihmetystä, sillä siinä näyttelevä Steven Seagal hävisi mystisesti elokuvan alkuteksteistä ja joistakin julisteistakin, vaikka hän oli tuolloin iso tähti.

Kaksi erilaista julistetta Ratkaisun hetket -elokuvasta.

Tähän on arveltu syyksi sitä, että elokuvan tuotannon aikoihin Seagalia syytettiin parisuhdeväkivallasta.

Ilmeisesti Seagalin saaman negatiivisen julkisuuden takia hänen roolihahmonsa osuus jäikin aiottua pienemmäksi. Huhujen mukaan Kurt Russell ei olisi halunnut työskennellä Seagalin kanssa lainkaan.

Ratkaisun hetket esitetään Subilla nyt kahteen otteeseen:

  • Su 04.06.2023 klo 22.00
  • Pe 09.06.2023 klo 22.55

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa