Tänään tv:ssä: Miksei tämä ole ”virallinen” Bond, vaikka pääosassa on Sean Connery? – Tähtien sota -ohjaajan leffa on sarjan kummajainen

IMDb-arvosana 6,1.

8.8.2022 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1983 valmistunut James Bond -seikkailu Älä kieltäydy kahdesti.

Sean Connery palasi 007-agentin rooliin 12 vuoden tauon jälkeen elokuvassa, joka saa alkunsa Spectre-agenttien ryöstäessä kaksi ydinkärjillä varustettua risteilyohjusta Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdasta Britanniassa.

Bond lähetetään jäljittämään maailmanrauhaa uhkaavia aseita, ja monipolvinen matka kuljettaa agentin Lontoosta Bahamalle, Nizzan paratiisimaisemiin ja edelleen Pohjois-Afrikan rannikolle.

Conneryn ohella elokuvassa näyttelevät muun muassa Max von Sydow ja Kim Basinger. Ohjaaja Irvin Kershner muistetaan myös Star Wars -elokuvasta Imperiumin vastaisku.

Älä kieltäydy kahdesti on uusi versio Ian Flemingin romaanista Pallosalama, joka filmattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1965. Älä kieltäydy kahdesti poikkeaa muista Bond-elokuvista siinä, että se ei ole elokuvasarjan oikeudet omistavan Eon-yhtiön tuotantoa.

Elokuvan tuottaja ja käsikirjoittaja Kevin McClory oli yksi Pallosalaman tekijöistä, ja hänelle jäi kirjan filmausoikeudet pitkän oikeuskiistan jälkeen.

Vuosi 1983 olikin siitä harvinainen Bond-vuosi, että silloin ilmestyi toinenkin 007-seikkailu Octopussy – Mustekala, jonka pääosassa oli tuolloinen ”virallinen” Bond eli Roger Moore. Octopussy nähtiin televisiossa tiistaina.

Älä kieltäydy kahdesti esitetään Nelosella kahdesti:

  • Ma 8.8. klo 21.00
  • To 11.8. klo 22.30

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa