Tänään tv:ssä: Nautittavaa toimintaa vuodelta 2006 – Takuumiehinä Denzel Washington ja Top Gun -ohjaaja

IMDb-arvosana 7,1.

2.2.2025 08:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2006 valmistunut Déjà vu.

New Orleansissa räjähtää jokilautta tappaen satoja miehiä, naisia ja lapsia. Hyvin pian terroriteoksi paljastuvaa tapausta tutkimaan saapuu agentti Doug Carlin (Denzel Washington). Hän tekee huomiokyvyllään vaikutuksen FBI:n erikoisryhmän edustajiin ja hänet vedetään mukaan ryhmän toimintaan.

Carlinille esitellään järjestelmä, joka mahdollistaa neljä ja puoli päivää vanhojen tapahtumien katselemista sitä mukaa kun ne tapahtuvat.

Tutkijat keskittyvät naiseen, jonka ruumis on löytynyt räjähdyspaikan läheisyydestä, mutta jonka terroristi ilmeisesti on tappanut jo hieman aikaisemmin. Naisesta toivotaan avainta rikollisen tunnistamiselle.

Tuhoon tuomitun naisen elämää seuratessaan Carlin alkaa välittää tästä. Kun hänelle selviää, ettei kyseessä ole tallenne, vaan uuden tekniikan mahdollistama sähköinen linssi menneisyyteen, hän kysyy, miksei keksintöä voisi käyttää johtolankojen keräämisen lisäksi jo tapahtuneen muuttamiseen. Hän ei suostu kuuntelemaan teorioita ajan vääjäämättömyydestä.

Tony Scottin (Top Gun, True Romance) ohjaamassa elokuvassa näyttelevät myös Val Kilmer, Paula Patton, Bruce Greenwood, Adam Goldberg ja Jim Caviezel.

Elokuva menestyi mukavasti lippuluukuilla. Kriitikot eivät siitä innostuneet: Rotten Tomatoes -prosentti on 56, eli mädän puolelle jäätiin. Osa kriitikoista löysi siitä kuitenkin ansioita.

Lue myös: Ridley Scott on tehnyt elokuvia 47 vuotta: ”Tämä on isoin elokuvani ikinä”

”Kukaan ei tee yhtä nautittavaa aivotonta toimintaa kuin Tony Scott. Vaikka Déjà vu ei ole yhtä kekseliäs kuin Koston liekki tai yhtä jännittävä kuin Purppuravyöhyke, sen hölmöys kääntyy voitoksi”, kirjoitti Empire-lehden Adam Smith kolmen tähden arviossaan.

Déjà vu esitetään Avalla sunnuntaina 2.2.2025 klo 21.00. Elokuvan voi katsoa myös Disney Plussasta.

Katso traileri alta.

YouTube video