Tänään tv:ssä: Onko tässä kaikkien aikojen paras tieteiselokuva? Vuonna 1979 ilmestyi hyytävä mestariteos

IMDb:n Top 250 -listalla sijalla 53.

17.5.2024 05:00

Ridley Scottin ohjaama Alien – Kahdeksas matkustaja ilmestyi vuonna 1979. Elokuva uudisti tieteiselokuvan lajityyppiä ottamalla mukaan kauhua ja psykologista jännitystä.

Tähtienvälisen rahtialuksen miehistö poimii kaukaiselta planeetalta vahingossa mukaansa kauhistuttavan avaruushirviön, joka uhkaa pian kaikkien henkeä.

On vuosi 2122. Malminkuljetusalus USCSS Nostromo vastaanottaa paluumatkallaan maahan hätäsignaalin Zeta 2 Reticulum -tähteä kiertävältä LV-426-planeetalta ja suuntaa oudolle planeetalle herättäen samalla aluksen miehistön pitkän matkan horrostilasta.

Tutkimusryhmä kohta vieraan elämänmuodon, ja se kiinnittyy yhteen sen jäsenistä. Pian havaitaan, että olennolla on täydellinen puolustusmekanismi.

Painajainen alkaa, kun vieras olio piiloutuu aluksen sokkeloihin. Pian kaikkien henki on vaarassa, kun peto kasvaa täyteen mittaansa ja alkaa yksitellen tappaa miehistöä. Luvassa on myös yllättäviä käänteitä, sillä kaikki miehistön jäsenetkään eivät ole sitä, miltä näyttävät.

Pääosissa näyttelevät läpimurtonsa tehnyt Sigourney Weaver sekä Tom Skerritt, Veronica Cartwright, Harry Dean Stanton, John Hurt, Ian Holm ja Yaphet Kotto.

H. R. Gigerin suunnittelema avaruusolio kuuluu kauhuelokuvien tunnetuimpiin hirviöhahmoihin.

Alienista on tullut moderni klassikko ja menestyksekäs elokuvasarja, johon kuuluu kolme jatko-osaa (1986, 1992 ja 1997) ja kaksi esiosaa (Prometheus, 2012 ja Alien Covenant, 2017)

Alien – Kahdeksas matkustaja esitetään MTV3-kanavalla perjantaina 17.05.2024 klo 22.50. Elokuva kuuluu myös Disney Plussan valikoimaan.

Katso alta Ridley Scottin mietteitä elokuvan menestyselementeistä.

.

Lisää luettavaa