Tänään tv:ssä: ”Pitää herpaantumatta otteessaan” – Vuoden 2002 jännäri on yksinkertainen mutta tehokas

IMDb-arvosana 7,1.

23.11.2022 05:00

Tänään nähdään televisiossa Phone Booth vuodelta 2002.

Stu Shepard (Colin Farrell) kävelee kohtalokkaaseen puhelinkoppiin New Yorkissa ja jää siihen loukkuun jouduttuaan murhaajan ristikkotähtäimeen.

Stu on viihdemaailman liepeillä elävä lipevä tyyppi, joka elää fiksaamalla julkisuutta, palveluksia, tapaamisia ja ihmisiä. Hän vetää joka käänteessä hieman rahaa välistä.

Kun Stu ei kykene selittämään tilannettaan muille, asiat eskaloituvat sekä hänen luonteensa takia että langan päässä piinaavan hullun yllytyksestä.

Jännitys nousee jatkuvasti kovemmille kierroksille puhelimeen haluavien kadun asukkien ja lopulta New Yorkin liipaisinherkkien poliisivoimien sekaantuessa mukaan kuvioon.

Joel Schumacherin (Rankka päivä, Batman Forever) ohjaama elokuva on kuuluisa esimerkki siitä, kuinka vain yhdessä kadunkulmassa kuvattu jännäri voi pitää katsojan herpaantumatta otteessaan.

Phone Booth kantaa ongelmitta koko napakan kestonsa, ja sen heikkoudet piilevätkin aivan muualla.

Miksi katsojan pitäisi samastua Farrellin erittäin hyvin esittämään nilkkiin, kun hänet ennen kiipeliin joutumistaan on esitelty iljettävänä manipulaattorina?

Ei myöskään tunnu oikein uskottavalta, että yhden yksittäisen tuhmuuden esille tuominen saa Stun ymmärtämään luonteensa mädännäisyyden.

Phone Booth nähtiin jo FOXilla lauantaina, mutta luvassa on vielä kaksi lähetystä samalla kanavalla:

  • To 24.11.2022 klo 02.00
  • Pe 25.11.2022 klo 22.00

Elokuva kuuluu myös Disney Plussan valikoimaan. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa