Tänään tv:ssä: Rikos paljastuu taideteoksen avulla

Jännitystä Ranskasta.

8.2.2022 16:33

Symbolien tulkinnasta tuli vaihteeksi seksikästä Dan Brownin teoksen Da Vinci -koodi myötä. Vaikka Brownin Robert Langdon -rikosmysteerien tie valkokankaalla on toistaiseksi päättynyt, eikä tv-sarjakaan innostanut yleisöä, samassa aihepiirissä liikkuva ranskalainen Kuolema maalaa taulun (L’art du crime) on säilyttänyt vetovoimansa.

Toisin kuin Langdon-tarinoissa, Angèle Herry Leclercin ja Pierre-Yves Moran jännityssarjassa salaliitot ja mystiset munkit loistavat poissaolollaan. Sarja on tyyliltään Brownin teoksia ja niihin pohjaavia elokuvia kevyempi, vaikka myös siinä taidemaailmaan liittyviä ruumiita riittää. Samaten taideteoksiin kätkeytyviä viestejä löytyy riittämiin – se mikä yhdelle on vain asetelma, on toiselle kuin mieleltään järkkyneen taiteilijan epikriisi.

Eléonore Bernheim ja Nicolas Gob ovat ottaneet kärjistetyt roolihahmonsa, taideasiantuntija Chassagnen ja poliisi Verlayn, omikseen vähän samaan tapaan kuin Salaisten kansioiden Gillian Anderson ja David Duchovny aikoinaan – lämmöllä. Nyt jo neljännelle kaudelleen myös Suomessa etenevä Kuolema maalaa taulun on alusta asti kiusoitellut katsojia pääkaksikon välisellä suhteella. Toistaiseksi se ei ole edennyt epätasaista ystävyyttä kummemmaksi, saati kuumemmaksi. Verlayn on sentään annettu kasvaa hahmona sen verran, ettei hän ole enää täysi tumpelo taiteen suhteen.

Nyt käynnistyvissä jaksoissa ollaan mm. Von Gogh -asiantuntijan murhan kimpussa ja selvitetään sukupolvien yli Moulin Rougen tanssijattaria piinannutta tragediaa. Sarjan tuorein, eli viides kausi nähdään heti näiden jaksojen perään Ylen arki-iltapäivissä. Kolmannen kauden jaksot ovat yhä nähtävillä Yle Areenassa.

 

Kuolema maalaa taulun 4. kausi Yle tv1:llä arki-iltapäivisin alkaen ti 8.2.22 klo 17.10 ja Yle Areenassa.

Lisää luettavaa