Tänään tv:ssä: Seitsemän Oscarin mestariteos kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun peto ihmisessä pääsee irti

IMDb-arvosana 8,9.

22.5.2020 06:30

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut Schindlerin lista.

Steven Spielbergin kuvaus Puolan juutalaisten kohtaloista natsien valtakaudella, ja saksalaisesta liikemiehestä joka riskeeraa kaiken auttaakseen heitä. Schindlerin lista palkittiin keväällä 1994 seitsemällä Oscarilla, joiden joukossa olivat paras elokuva, ohjaus ja käsikirjoitus.

Natsi-Saksan miehitettyä Puolan vuonna 1939 itsevarma liikemies Oskar Schindler (Liam Neeson) näkee tilanteessa huikeita bisnesmahdollisuuksia. Käyttäen hyväkseen juutalaisen kansanosan ahdinkoa hän saa nämä työskentelemään tehtaallaan käytännössä ilmaiseksi ja pitää itse voitot.

Natsien koko ajan paheneva mielivalta summittaisine teloituksineen saa kuitenkin Schindlerin huolestumaan ja lopullisesti hänen omatuntonsa herättää Krakovan juutalaisgheton jääkylmä etninen puhdistus, jonka eloonjääneitä odottaa karu kohtalo ensin raa’an komendantti Amon Goethin (Ralph Fiennes) työleirillä ja sittemmin varsinaisilla tuhoamisleireillä.

Mustavalkoisena kuvattu draama on vaikuttava ja koskettava kuvaus ajasta, jolloin meissä kaikissa piilevä peto pääsi irralleen kammottavin seurauksin.

Schindlerin lista esitetään TV5-kanavalla perjantaina 22.05.2020 klo 21.00. Toinen esitys tiistaina 26.05.2020 klo 23.00. Katso alta haastattelu, jossa Spielberg kertoo elokuvan tekemisestä.

Lisää luettavaa