Tänään tv:ssä: Sergio Leonen harvoin nähdyssä lännenelokuvassa syntyy valtavasti ruumiita

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1971 valmistunut Maahan, senkin hölmö.

Ohjaajalegenda Sergio Leonen viimeiseksi jäänyt lännenelokuva kertoo nuhjuisesta rosvopäälliköstä (Rod Steiger) ja irlantilaisesta dynamiittimiehestä (James Coburn) Meksikon vallankumouksen pyörteissä.

Leonen vallankumouswesternin englanninkieliseksi nimeksi piti tulla alun perin Once Upon a Time… the Revolution. Tarkoitus oli linkittää se uuteen trilogiaan, joka alkoi niin sanotun dollaritrilogian jälkeen Huuliharppukostajalla (Once Upon a Time in the West, 1968) ja päättyi Suureen gangsterisotaan (Once Upon a Time in America, 1984).

Lopulta elokuva sai nimen Duck, You Sucker, mutta Yhdysvaltain ulkopuolella sitä on levitetty myös vaihtoehtoisella englanninkielisellä nimellä A Fistful of Dynamite.

Elokuvassa on mukana huumoria, mutta siitä huolimatta kyseessä on ohjaajansa kenties synkin elokuva, jossa tulee valtavasti ruumiita. Visuaalisesti elokuva edustaa tuttua Leone-tyyliä, jossa lähikuvat ja laajat otokset sekoittuvat keskenään tyylikkäästi.

Siitä ei kuitenkaan syntynyt samanlaista klassikkoa kuin Leonen muista lännenlokuvista, ja se on painunut hieman unohduksiin. Se on harmi, sillä kyseessä on upea elokuva.

Maahan, senkin hölmö esitetään Yle Teemalla torstaina 24.01.2019 klo 21.00. Areenassa viikon ajan. Katso traileri alta.