Tänään tv:ssä: Spede-tuotanto, jossa Spede jäi takavasemmalle – Vesa-Matti Loirin ja Ere Kokkosen käsissä syntyi kehuja kerännyt elokuva

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1970 valmistunut Jussi Pussi.

Vesa-Matti Loirin esittämä Jussi elää vapautuneen nuorukaisen elämää juosten naisten perässä. Rahapulaansa hän lieventää toimimalla alastonmallina. Politiikka ei Jussia kiinnosta, mutta silti hänet halutaan opiskelijavaaleissa sekä vasemmiston että oikeiston ehdokkaaksi.

Irmelin (Leena Brusiin) kanssa näyttää syntyvän vakavampi suhde, mutta Jussi ei halua luopua irtosuhteistaan. Simo Salmisen esittämä vanhempi opiskelija ja kämppäkaveri ottaa Jussin seksiseikkailut tutkimuksensa kohteeksi.

Jussi Pussi eroaa muista Spede Pasasen tuottamista elokuvista merkittävästi. Se olikin enemmän Loirin ja käsikirjoittaja-ohjaaja Ere Kokkosen projekti. Spede ei itse näyttele elokuvassa lainkaan, ja yliopistomaailmaan sijoittuvan elokuvan aihepiirikin on Spedelle poikkeuksellinen.

Lisäksi Jussi Pussissa suhtaudutaan seksiin melko vapautuneesti, kun taas muissa elokuvissaan ja ohjelmissaan Spede vältti sukupuolielämästä puhumista, koska hän halusi tehdä koko perheelle sopivaa viihdettä.

Jussi Pussi sai aikoinaan kriitikoilta Spede-elokuvalle yllättävän hyvät arviot, ja ajan myötä arvostus on vain noussut.

”Jollei Jussi Pussi ole Speden paras elokuva, niin ainakin se lienee sympaattisin”, kirjoitti Jussi Karjalainen Helsingin Sanomien televisioarvostelussa vuonna 1995.

”Jussi Pussi on Spede-tuotannon parhaimmistoa ja samalla myös 1970-luvun parhaimpia kotimaisia filmejä, joka ei ota itseään turhan vakavasti”, kirjoitettiin Elokuvauutiset-sivuston dvd-arviossa lokakuussa 2008.

Jussi Pussi esitetään MTV3-kanavalla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 16.10.2019 klo 1.30. Katsottavissa myös Katsomossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.