Tänään tv:ssä: Suomalaiselokuva teki uskomattoman tempun – Tällaista menestystä koetaan harvoin

IMDb-arvosana 7,3.

10.12.2022 06:30

Juho Kuosmasesta on kasvamassa Aki Kaurismäen manttelinperijä ja kansainvälisesti merkittävin suomalainen ohjaaja. Vuoden 2016 Hymyilevä mies palkittiin Cannesissa Un certain regard -palkinnolla.

Kuosmasen viimeisin ohjaustyö, vuonna 2019 valmistunut Hytti nro 6 pisti vielä paremmaksi ja voitti Cannesin Grand Prix’n.

Hytti nro 6 perustuu Rosa Liksomin Finlandia-palkittuun romaaniin, mutta oikeastaan vain alkuasetelma on sama. Venäjällä opiskeleva suomalainen nainen tutustuu pitkällä junamatkalla huonosti käyttäytyvään venäläismieheen.

Kirjan tapaan Kuosmanen on synnyttänyt kohtaamisesta kiehtovan tarinan. Hytti nro 6 on päällisin puolin yksinkertainen elokuva, mutta sen kaikki osa-alueet on toteutettu upeasti.

Visuaalinen ilme näyttää hämmästyttävän autenttiselta, mikä näkyy etenkin jaksoissa, joissa junasta poiketaan pienille pysähdyksille. Ennen kaikkea näyttelijäkaksikko Seidi Haarla ja Juri Borisov pelaa hienosti yhteen.

Hytti nro 6 esitetään nyt Ylen kanavavilla kolmeen otteeseen:

  • La 10.12.2022 klo 21.12, Yle Teema
  • Ke 28.12.2022 klo 21.05, TV1
  • To 05.01.2023 klo 22.25, TV2

Elokuva on Areenassa 4.12.2023 saakka. Katso alta tekijöiden johdanto, jossa kerrotaan, miltä elokuvan tuoma menestys sekä maailmapoliittinen tilanne näyttää loppuvuoden 2022 näkökulmasta.

Lisää luettavaa