Tänään tv:ssä: Tähtien sota -ohjaajan Bond-leffa on elokuvasarjan erikoisuus – Miksei tämä ole ”virallinen” Bond, vaikka pääosassa on Sean Connery?

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1983 valmistunut James Bond -seikkailu Älä kieltäydy kahdesti.

Julkaistu:

Sean Connery palasi 007-agentin rooliin 12 vuoden tauon jälkeen elokuvassa, joka saa alkunsa Spectre-agenttien ryöstäessä kaksi ydinkärjillä varustettua risteilyohjusta Yhdysvaltain ilmavoimien tukikohdasta Britanniassa.

Bond lähetetään jäljittämään maailmanrauhaa uhkaavia aseita, ja monipolvinen matka kuljettaa agentin Lontoosta Bahamalle, Nizzan paratiisimaisemiin ja edelleen Pohjois-Afrikan rannikolle.

Conneryn ohella elokuvassa näyttelevät muun muassa Max von Sydow ja Kim Basinger. Ohjaaja Irvin Kershner muistetaan myös Star Wars -elokuvasta Imperiumin vastaisku.

Älä kieltäydy kahdesti on uusi versio Ian Flemingin romaanista Pallosalama, joka filmattiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1965. Älä kieltäydy kahdesti poikkeaa muista Bond-elokuvista siinä, että se ei ole elokuvasarjan oikeudet omistavan Eon-yhtiön tuotantoa. Elokuvan tuottaja ja käsikirjoittaja Kevin McClory oli yksi Pallosalaman tekijöistä, ja hänelle jäi kirjan filmausoikeudet pitkän oikeuskiistan jälkeen.

Vuosi 1983 olikin siitä harvinainen Bond-vuosi, että silloin ilmestyi toinenkin 007-seikkailu Octopussy – Mustekala, jonka pääosassa oli tuolloinen ”virallinen” Bond eli Roger Moore. Octopussy nähtiin televisiossa tiistaina.

Älä kieltäydy kahdesti esitetään Nelosella keskiviikkona 15.08.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Youtube video

Lisää Episodi Googlen suosituksi lähteeksi