Tänään tv:ssä: ”Tämä on puhdasta kauhua” – Vuoden 2014 elokuva saa katsojan pelkäämään ja yllättymään

IMDb-arvosana 6,8.

3.6.2023 00:00

Vuonna 2014 valmistunut It Follows on häikäisevä taidonnäyte amerikkalaiselta kauhuohjaaja David Robert Mitchelliltä.

Jay (Maika Monroe) on normaali 19-vuotias lukiolaistyttö, joka tapailee mukavalta vaikuttavaa kundia. Harrastettuaan seksiä pojan kanssa Jay alkaa nähdä pelottavia hahmoja, jotka seuraavat vain häntä.

Petollisen yksinkertaiselta vaikuttavaa juonta ei kannata paljastaa pidemmälle, sillä It Follows yllättää ja laajenee yhdeksi viime vuosien pelottavimmista ja kekseliäimmistä kauhuelokuvista.

Mitchellin vahvasti tunnelmoiva, puitteiltaan kaikesta turhasta riisuttu ohjaustyyli tuo mieleen nuoren John Carpenterin kädenjäljen. Myös elokuvan syntikkapohjainen musiikki on Carpenter-klassikoiden inspiroimaa.

Mukana ei ole ainuttakaan kikkailevaa leikkausta tai päälleliimattua äänitehostetta.

It Follows on puhdasta, orgaanista kauhuelokuvaa, jonka ainoa päämäärä on saada yleisö nauttimaan pelosta ja sen vapauttavasta jälkitunteesta.

It Follows esitetään TV2-kanavalla lauantaina 3.6.2023 klo 23.00. Myös Areenassa. Katso traileri alta.

Arvio: Tuomas Riskala

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia