Tänään tv:ssä: Tämä vauhdikas elokuva vuodelta 2013 nousi IMDb:n parhaiden leffojen listalle

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut Rush.

1.10.2017 07:57

Tositarinaan perustuva draamaelokuva kertoo kahden F1-kuskin keskinäisestä kilpailusta. James Hunt (Chris Hemsworth) on komea englantilainen playboy ja Niki Lauda (Daniel Brühl) järjestelmällinen itävaltalainen taituri.

Menestysohjaaja Ron Howardin (Da Vinci -koodi, Kaunis mieli) elokuva esittelee kuskien persoonallisia tyylejä, rakkauselämää ja huikeaa vuoden 1976 kautta, jonka aikana molemmat ovat valmiit uhraamaan kaiken maailmanmestaruuden eteen. Virheisiin ei ole varaa, sillä epäonnistumisen hinta on kuolema.

Elokuva sai hyvän vastaanoton sekä kriitikoilta että leffafaneilta. Rush on Internet Movie Databasen käyttäjien mielestä kaikkien aikojen 191. paras elokuva!

Rush esitetään Subilla sunnuntaina 01.10.2017 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa