Tänään tv:ssä: Tässä Bond-leffassa nähdään liikaa hassuja vekottimia – Meni 007:n esittäjänkin mielestä överiksi

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2002 valmistunut 007  – Kuolema saa odottaa.

3.9.2018 05:00

Pierce Brosnanin viimeiseksi James Bond -seikkailuksi jäänyt Kuolema saa odottaa saa alkunsa hurjasta takaa-ajosta Pohjois- ja Etelä-Korean rajamaastossa. Tehtävä epäonnistuu surkeasti, ja salainen agentti vangitaan. Vapauduttuaan hän lähtee jäljittämään pettäjiään Hongkongin kautta Kuubaan sekä edelleen Islantiin ja saa tähtäimeensä epäilyttävän miljonäärin Gustav Gravesin (Toby Stephens).

Halle Berry nähdään naispääosassa amerikkalaisagentti Jinxinä. Tunnuskappaleen esittää Madonna, joka myös nähdään lyhyesti kameran edessä.

Ohjaaja Lee Tamahori  tunnetaan myös elokuvista Kerran sotureita ja Tappava seitti.

Elokuvassa nähdään paljon erilaisia vekottimia ja keksintöjä, jotka monien mielestä menivät jo naurettavuuksiin – tunnetuin esimerkki lienee Bondin näkymätön auto.

Brosnan ei itsekään pitänyt elokuvasta. Hän on kertonut että Kuolema saa odottaa on hänen heikoin Bond-elokuvansa. Hän toivoikin, että elokuva menisi jatkossa maanläheisempään suuntaan. Näin tapahtuikin elokuvasarjan seuraavassa osassa Casino Royale, mutta kohtalon ivaa, on että Brosnan korvattiin siinä Daniel Craigilla.

Kuolema saa odottaa esitetään Nelosella maanantaina 03.09.2018 klo 21.00. Katso alta näkymättömän auton esittelypätkä.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia