Tänään nähdään televisiossa vuonnna 1978 valmistunut kotimainen rikoselokuva Tuntematon ystävä.
Lars G. Thelestamin ohjaustyö perustuu Mauri Sariolan jännitysromaaniin Susikoski virittää ansan (1970). Komisario Olavi Susikoskea esittää Åke Lindman. Elokuva kertoo pariskunnasta, joka ottaa henkivakuutuksia erilaisille laitapuolen kulkijoille ja muille vähävaraisille ja sitten murhaa heidät. Kansainvälisessä elokuvassa tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja Marokkoon. Elokuvan dialogi on osittain englanninkielinen.
Naispääosassa näyttelee Suomessakin suositusta televisiosarjasta Testamentti tunnetuksi tullut englantilainen Kate O’Mara, joka nähtiin myöhemmin myös sarjassa Dynastia. Etelänaapurista Virosta pestattiin neuvostoelokuvissa työskennellyt Bruno O’Ya. Toisen naispääroolin sai vuoden 1975 Miss Universum Anne Pohtamo. Elokuvan loppukohtaukset kuvattiin romaanin mukaisesti Marokon Tangerissa.

Elokuvaa markkinoitiin näyttävästi, ja se keräsi mukavasti katsojia, mutta useimmat kriitikot vertasivat sitä ohjaaja Thelestamin aiempaan teokseen Mies astui junasta ja pitivät sitä pettymyksenä. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi totesi, ettei elokuva vastannut odotuksia, vaikka hän edelleen uskoi Thelestamin kyvykkyyteen. Hänen mukaansa työolosuhteet ja aihe olivat epäedullisia, käsikirjoitus jäi heikoksi ja pinnalliseksi, eikä syventäviä eettisiä aspekteja saatu mukaan. Esko Nevalaisen kameratyötä hän kehui, mutta moitti kerronnan rytmiä ja tempoa.
Lue myös: Klaus Härön uusi elokuva on kerännyt jo yli 100 000 katsojaa
Suomen Sosialidemokraatin Pertti Lumirae kutsui elokuvaa ”varsin sovinnaiseksi dekkariksi, jonka temaattinen anti on jokseenkin olematon”. Hän katsoi, että käsikirjoitus ei jättänyt tilaa näyttelijöiden roolityölle, mutta kehui Nanny Westerlundin ja Jukka-Pekka Palon suorituksia, jotka estivät elokuvan muuttumisen täysin pitkäveteiseksi.
Aamulehden Pentti Kirstilä totesi, että elokuva ei ollut huono, vaan kuvallisesti moitteeton ja juoneltaan sujuva, mutta henkilöhahmot jäivät pinnallisiksi: ”Se ei vain pääse kuin puoleksi ulos pullosta.”
Uuden Suomen Heikki Eteläpää arvioi elokuvan teknisesti ammatilliseksi, mutta katsoi sen ajautuneen merkityksettömäksi vientituotteeksi ilman kansallista identiteettiä. Hänen mukaansa Tuntematon ystävä oli lähinnä ”B-filmi, pelkkä tuote”, joita televisio tuottaa liukuhihnalta.
Hufvudstadsbladetin Henry G. Gröndahl oli erityisen ankara ja harmitteli, että tällaiset tuotannot edustivat suomalaista elokuvaa ulkomailla. Hän vertasi elokuvaa ”TV:n älyvapaisimpiin sarjoihin” ja totesi, että sen olisi saanut jäädä tuntemattomaksi.
Katson Markku Tuuli kutsui elokuvaa ”mahtavaksi markkinointikuplaksi”, jonka pahin ongelma oli käsikirjoitus. Hahmot olivat hänen mukaansa niin epäuskottavia, että edes huippunäyttelijät eivät olisi voineet pelastaa niitä. Hän katsoi, ettei jännitystä syntynyt, koska katsoja ei kiinnostunut yhdestäkään henkilöstä.
Tuntematon ystävä esitetään Yle Teemalla tiistaina 4.2.2025 klo 21.47. Areenassa 5.3.2025 saakka.
Lähde: Elonet
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.