Tänään tv:ssä: Valitse näistä! Miljardipotin kerännyt hittielokuva nähdään jouluna kahtena versiona

IMDb-arvosana 7,4.

24.12.2021 08:00

Vuonna 2013 valmistunut Disney-animaatio Frozen – Huurteinen seikkailu oli teattereissa valtava hitti.

Frozen ylitti harvinaisen miljardin dollarin rajan lipputuloissa. Menestyksen kruunuksi elokuva sai Oscar-palkinnot parhaasta animaatioelokuvasta ja parhaasta laulusta. Frozen on tällä hetkellä kaikkien aikojen tuottoisin animaatioelokuva.

Menestys onkin täysin ansaittua. Frozen on upean näköinen animaatio, ja tarinakin on kiehtova.

Lumisiin maisemiin sijoittuva elokuva on saanut inspiraationsa H.C. Andersenin Lumikuningatar-sadusta. Synkkiäkin piirteitä sisältävä satu on Disney-käsittelyssä muuttunut kevyemmäksi, mutta tarinaa ei ole vesitetty.

Keskushahmoina on kaksi sisarusta. Pohjoisen valtakunnan kruununperijä Elsalla on taianomainen kyky hallita jäätä ja lunta. Taikavoimat osoittautuvat leikeissä vaarallisiksi, ja pikkusisko Anna eristetään siskostaan.

Kun koittaa Elsan kruunajaisten aika, Anna on löytänyt rakkauden. Uusi kuningatar ei kuitenkaan anna siunausta liitolle, ja syntyy jäätävän dramaattinen tapahtumaketju.

Menestyselokuva sai jatkoa vuonna 2019.

Suomenkielisen version äänirooleissa näyttelevät Saara Aalto, Katja Sirkiä, Axl Smith, Tuukka Leppänen, Tero Koponen ja Vesa Hämes.

Alkuperäisissä änirooleissa näyttelevät Kristen Bell, Idina Menzel, Jonathan Groff, Josh Gad ja Santino Fontana.

Frozen esitetään Nelosella suomeksi puhuttuna versiona jouluaattona klo 18.50. Jos katsot elokuvan mieluummin alkuperäisillä äänillä, niin se onnistuu samalla kanavalla joulupäivänä klo 21.00.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia