Tänään tv:ssä: Vuoden 1996 rikoskomedia kestää lukuisia katselukertoja – Omassa lajissaan maailman parhaita elokuvia

IMDb-arvosana 8,1.

13.8.2022 08:00

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1996 valmistunut Fargo.

Coen-veljesten musta rikoskomedia kertoo autokauppiaasta, joka palkkaa rikolliset sieppaamaan vaimonsa lunnasrahojen toivossa. Pääosia esittävät Frances McDormand, William H. Macy ja Steve Buscemi.

Naispääosaa esittävä McDormand palkittiin roolistaan Oscarilla. Toinen kultainen pysti tuli Coen-veljeksille parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta.

Fargo on valittu American Film Instituten sadan parhaan elokuvan ja sadan parhaan komedian listoille. IMDb:n käyttäjien kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalla se on äänestetty sijalle 170.

Moderniksi klassikoksi noussut Fargo on nähty televisiossa useasti aiemminkin, mutta se kestää lukuisia katselukertoja.

Elokuvan perusteella on tehty myös samanniminen televisiosarja, joka alkoi vuonna 2014.

Fargo esitetään nyt Herolla kahteen otteeseen:

  • La 13.08.2022 klo 21.20
  • Ti 16.08.2022 klo 21.00

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa