Tänään tv:ssä: Vuoden 1997 kauhuhitin jatko-osa sai murska-arviot – ”100-minuuttinen typeryyden ylistys”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1998 valmistunut Tiedän yhä mitä teit viime kesänä.

9.1.2019 06:30

Vuoden 1997 kauhuhitin jatko-osassa Julie kärsii painajaisista. Hän ei pysty keskittymään opintoihinsa kahden viime kesän kauheuksien takia.

Kaikeksi onneksi kämppäkaveri Karla voittaa viikonloppumatkan Bahamalle. Mutta myrskyn noustessa pieni saari tyhjenee, eikä Julie saa tappajaa mielestään.

Danny Cannonin (Judge Dredd) ohjaamassa elokuvassa pääosia näyttelevät Jennifer Love Hewitt, Freddie Prinze Jrja Brandy Norwood. Pienessä roolissa nähdään myös nuori Jack Black, josta sittemmin tuli iso komediatähti.

Tiedän yhä mitä teit viime kesänä sai kohtalaiset lipputulot, mutta arviot olivat murskaavia. Rotten Tomatoes -sivuston tuoreusaste on surkeat 7 prosenttia.

”100-minuuttinen typeryyden ylistys”, kirjoitti Apollo Guide.

Tarkista oma mielipiteesi elokuvasta FRII-kanavalta keskiviikkona 9.1.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa