Tänään tv:ssä: Vuoden 1997 toimintahitti, jota yksi päätähdistä ei muistele hyvällä – Kieltäytyy puhumasta haastatteluissa elokuvasta sanallakaan

IMDb-arvosana 6,9.

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1997 valmistunut Con Air – Lento vapauteen.

Nicolas Cage esittää entistä elinkautisvankia nimeltä Cameron Poe, joka on epäoikeudenmukaisesti vangittu entinen US Ranger. Hän joutuu vankienkuljetuslennolle, jolla vallan ottavat psykopaattiset vangit.

Hänen on yllettävä parhaimpaansa tilanteen pelastamiseksi. Samalla hän haaveilee vaimonsa ja tyttärensä näkemisestä.

Seriffi Vince Larkin (John Cusack) tuntee olevansa mahdottoman tehtävän edessä: hän yrittää estää kaappauksen ja hillitä esimiehiään räjäyttämästä konetta taivaan tuuliin. Cameronin ja Larkinin on sitä varten taisteltava yhdessä.

John Malkovich yrmyilee pakoa yrittävän vankijoukon johtajana Cyrus the Viruksena. Malkovichin on kerrottu olleen tyytymätön kuvausten aikana, sillä käsikirjoitusta muutettiin jatkuvasti, eikä näyttelijä päässyt kunnolla roolihahmonsa sisälle.

Vielä tyytymättömämpi oli John Cusack, joka inhoaa Con Airia tiettävästi niin paljon, että hän ei halua puhua siitä haastatteluissa sanallakaan.

Toimintahitin ohjauksesta vastaa toimintaelokuvien erikoismies Simon West (Lara Croft: Tomb Raider, Expendables 2).

Con Air esitetään Herolla tiistaina 07.12.2021 klo 21.00. Katso traileri alta.

YouTube video