Tänään tv:ssä: Vuoden 2014 fantasiaelokuva oli valtava floppi – Teki tappiota 85 miljoonaa dollaria

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut fantasiaelokuva Seventh Son.

17.11.2018 08:00

Joseph Delaneyn fantasiakirjasarjaan pohjautuvassa elokuvassa mystisen ritarikunnan viimeinen elossa oleva soturi etsii käsiinsä ennustusten lupaaman sankarin, joka on saanut synnyinlahjakseen uskomattomat voimat.

Venäläisohjaaja Sergei Bodrovin elokuvan pääosia esittävät Ben Barnes, Jeff Bridges, Julianne Moore, Alicia Vikander ja Kit Harington.

Niminäyttelijöistä huolimatta isolla budjetilla tuotetusta elokuvasta tuli valtaisa floppi. Variety-lehden mukaan Seventh Son tuotti arviolta 85 miljoonan dollarin tappiot.

Elokuvan tuotannossa oli aluksi mukana myös suomalainen säveltäjä Tuomas Kantelinen, joka oli tehnyt musiikkia Bodrovin edelliseen elokuvaan Mongol. Kantelisen piti säveltää Seventh Sonin musiikki yhdessä intialaisen Oscar-voittaja A.R. Rahmanin (Slummien miljonääri) kanssa. Rahman kuitenkin vetäytyi projektista kesken tuotannon, ja Kantelisen tilalle säveltäjäksi palkattiin Marco Beltrami.

Seventh Son nähdään Suomen tv-ensiesityksenä TV5-kanavalla lauantaina 17.11.2018 klo 21.00. Uusinta keskiviikkona 21.11.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa