Tänään tv:ssä: Vuoden 2015 kokkileffassa on tolkuton juonikuvio mutta hyvät näyttelijäsuoritukset

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Liekeissä.

17.9.2019 05:00

Uransa huume- ja muilla toilailuilla pohjaan polttanut entinen huippukokki janoaa uutta mahdollisuutta. Entiset työtoverit vain pitävät kaveria spitaalin veroisena kumppanina – aika ei ole kullannut muistoja.

Sinnikkäällä työllä hän kuitenkin saa keittiön johdettavakseen, ja pian jahdataan jo uutta Michelin-tähteä vimmalla, jota kilpailijatkin ihailevat.

Tolkuton juonikuvio kantaa nippa nappa vahvan näyttelijäntyön varassa – henkilöohjaus ja osuva roolitus toimivat myös ohjaaja John Wellsin edellisessä draamassa August: Osage County (2013).

Bradley Cooper tuntuu sopivan alfa-ad/hd:ltä maanisen makuvisionäärin osaan, jota tukevat Daniel Brühl hovimestarina ja Sienna Miller kastikemestarina. Trion paloon onnistua tiiminä lähes uskoo, vaikka muuten kyhäelmä natisee joka kantilta.

Keittiötouhu näyttää kuitenkin todelta ja suurin ponnistuksin hierotut ateriat herkullisilta.

Liekeissä esitetään Liv-kanavalla tiistaina 17.09.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia