Tänään tv:ssä: Vuoden 2017 Oscar-voittaja on ajaton viiden tähden klassikko – ”Olisipa taas kesä!”

IMDb-arvosana on 7,9.

16.9.2020 06:30

André Acimanin romaaniin perustuva ja Luca Guadagninon ohjaama Call Me by Your Name vuodelta 2017 sijoittuu 1980-luvun alun Pohjois-Italiaan.

Kulttuurikodin kokematon ja kirjaviisas vesa Elio (Timothée Chalamet) tapaa upean amerikkalaismiehen, Oliverin (Armie Hammer).

Elokuva alkaa viittauksilla antiikkiin. Veistosten alastomat miesvartalot virittävät yleisön toisaalta hetkelliseen ja aistilliseen, toisaalta ikiaikaiseen ja sivistystä korostavaan tarinaan.

Länsimaisen kulttuurin perintö elää tuntevissa, haluavissa ihmisissä. Aistein kohdattu historia tekee sanan lihaksi, liikuttaa ja satuttaa. Elion isän (Michael Stuhlbarg) monologi elokuvan lopussa sulkee kaikki rakkauden piiriin.

James Ivory palkittiin parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscarilla. Ylistetyt arviot kerännyt elokuva sai Episodilta täydet viisi tähteä.

”Kyseessä on ajaton tarina, joka olisi voinut tapahtua eilen tai tulevaisuudessa, koska elämässä muuttuu paljon samalla kun mikään ei muutu. Nuoret ovat aina tyhmiä ja holtittomia, sukeltavat pää edellä varovaisen kahlaamisen sijaan, mutta onnistuvat silti tekemään jotain oikein. Olisipa taas kesä!”, kirjoitti Marta Balaga arviossaan.

Call Me by Your Name nähdään Yle Teemalla keskiviikkona 16.09.2020 klo 22.00. Areenassa 13 päivää. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia