Tarjolla harvinainen aasialainen elokuvakattaus

12.3.2014 16:25

Helsinki Cine Aasia -festivaali tuo 13.–16. maaliskuuta Suomeen ison määrän harvemmin nähtävää aasialaista elokuvaa. Yhdeksästä eri maasta (Etelä-Korea, Filippiinit, Hongkong, Indonesia, Japani, Kiina, Myanmar, Singapore ja Taiwan) kotoisin olevat tuotannot sisältävät niin arkidraamaa, toimintaa kuin animeakin.

Festivaalivieraiksi saapuvat japanilaiset ohjaaja-tuottajaveljekset Hirobumi ja Yuji Watanabe And the Mudship Sails Away -elokuvansa kanssa. Watanabet esittelevät lauantain ja sunnuntain näytösten yhteydessä pienellä budjetilla tehtyä kevyttä ja veijarimaista indie-komediaansa.

Luvassa on harvinainen kattaus myöhemmin normilevitykseenkin tulevista festivaalihiteistä pienempiin kertomuksiin. Turha kai sanoakaan, että suurinta osaa näistä helmistä ei tämän jälkeen todennäköisesti näillä leveysasteilla nähdä.

Elokuvien lisäksi elokuvajuhlien yhteydessä järjestetään festariklubi, jolla on luvassa ”kaikkea aasialaisesta psykedeliasta synapoppiin ja undergroundista populaariin”.

Alla Episodin tärppejä kunkin päivän näytöksistä.

Torstai 13.3.

5c3742bb-c2f3-4860-a54d-2d3ffc6cf434Isänsä poika
Festivaalin ajavaiselokuva on japanilaisen Hirokazu Kore-edan Isänsä poika, joka voitti Cannesissa sekä Prix du Juryn että ekumeenisen palkinnon. Elokuva saapuu Cinema Mondon maahantuomana normaalilevitykseen 21. maaliskuuta.

Se kertoo kahdesta erilaisesta perheestä, jotka saavat kuulla, että heidän 6-vuotiaat poikansa ovat ehkä vaihtuneet synnytyssairaalassa. Painajaismaisessa tilanteessa vanhemmat joutuvat pohtimaan suhdetta lapseensa ja yleensä rakkauden ja verisiteiden merkitystä ja yhteyttä.

Isänsä poika sai Episodissa 3/2014 neljä tähteä, ja arvostelussa todetaan muun muassa: ”Elämän perusrakenteita ylläpitävät tunteet tuodaan esille koskettavasti mutta ilman vetistelevää tunteellisuutta. Uskomattomalta tuntuvaan – mutta tosiasioihin perustuvaan – tapahtumasarjaan liittyvät pohdiskelut ovat inhimillisiä ymmärrettäviä silloinkin kun ne eivät ole hyväksyttäviä… Rakkaus ei silti tunne velvollisuuden käsitettä, tuntuu olevan Cannesissakin menestyneen elokuvan sanoma. Sen se kertoo tyylikkäästi ja sydäntäsärkevyydestään huolimatta hillityllä tavalla.”

Perjantai 14.3.

iya_sub1The Tale of Iya
Kuvankaunis japanilaiselokuva kuljettaa rinnakkain useita juoniaihioita, jotka kulminoituvat syrjäisen, autioituvan vuoristokylän kupeeseen rakennettavan tunnelin rakentamiseen. Se on kuitenkin vain taustaa erilaisten ihmiskohtaloiden tarkastelulle. Pääosissa ovat vanha mies ja tämän kasvattama nuori tyttö, jotka elävät syrjäisessä mökissä kaiken muun aherruksen yläpuolella.

Muutos koskettaa niin pikkukylää kuin koko maailmaa. Uusi teknologia tuo uusia mahdollisuuksia mutta myös saastuttaa maat ja ihmiset joita se koskettaa. Viipyilevät otokset tavallisista ihmisistä ja henkeäsalpaavista maisemista eivät tarjoile helppoa ja yksiselitteistä tarinaa, vaan liukuvat arkisesta fantastiseen ja takaisin.

Lauantai 15.3.

Ilo-ilo-photographer-Han-0572_09Ilo Ilo
Meillä harvemmin nähtyä singaporelaista elokuvaa edustava Anthony Chenin Ilo Ilo voitti Cannesissa parhaalle esikoiselokuvalle jaettavan Kultaisen kameran palkinnon. Se sijoittuu 1990-luvun loppupuolelle, Aasina talouskriisin alkuaikoihin. Huononevia aikoja pelkäävät singaporelaisvanhemmat paiskivat töitä ja palkkaavat filippiiniläisen kotiapulaisen pitämään huolta asunnostaan ja nuoresta pojastaan.

Esiteini-ikäinen poika aistii myös yhteiskunnan epämääräisen pahoinvoinnin ja oirehtii niin kotona kuin koulussa. Hiljalleen kotiapulainen muodostaa suhteen itsensä hylätyksi tuntevaan poikaan, mikä puolestaan aiheuttaa mustasukkaisuutta äidissä. Sillä loppujen lopuksi tärkeintä on inhimillinen kontakti ja ihmisarvon näkeminen siinä mitä toinen on, ei siinä mitä hän tekee.

asoy_sub1A Story of Yonosuke
Omalaatuinen japanilaiskomedia tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman japanilaiseen elämäntapaan ja ajattelutapaan. Sen nimihahmo on nuorukainen, joka 1980-luvun lopulla saapuu opiskelemaan yliopistoon Tokioon.

Sosiaalisesti kömpelö Yonosuke onnistuu ystävystymään – välillä puolivahingossa, välillä puoliväkisin – hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Kun menneet tapahtumat rinnastuvat vuoden 2003 tapahtumiin, on selvää, että hyvin tavanomaisen oloisella nuorella miehellä on ollut hänet tavanneiden ihmisten elämässä yllättävän erikoinen merkitys.

Sunnuntai 16.3.

Diana-AndhikaWhat They Don’t Talk About When They Talk About Love
Rakkaus on sokea, sanotaan. Se pitää paikkansa kirjaimellisestikin indonesialaisessa elokuvassa, joka kertoo Jakartassa sijaitsevan näkövammaisten koulutuskeskuksen oppilaista. Elokuva keskittyy muutamaan nuoreen tyttöön, jotka haaveilevat rakkaudesta omalla tavallaan. Ja kun sitä mitä haluaa ei voi nähdä, todellisuuteen sekoittuu myös fantasiaa, liittyi se sitten kummitusrakastettuun tai sokeilta käytännössä suljettuun menestyksen maailmaan.

Oudosta kulttuuriympäristöstä huolimatta on selvää, että loppujen lopuksi ihmiset ja ihmisten haaveet ovat samanlaisia riippumatta asuinpaikasta ja fyysisistä rajoitteista.

 

Kaikki elokuvat, esitysajat ja -teatterit sekä lisätietoja: www.helsinkicineaasia.fi

 

Lisää luettavaa