Teinien Toy Story -remakella yli neljä miljoonaa katsojaa

17.1.2013 09:30

Vuonna 2010 Jonason Pauley ja Jesse Perrotta Arizonasta, Yhdysvalloista päättivät kuvata Toy Storyn uudelleen – vanhoilla leluillaan ja elävillä näyttelijöillä.

Yli kaksi vuotta kestäneen projektin tuloksena on huolella laadittu kopio Disney-Pixarin vuoden 1995 menestysanimaatiosta.

Stop motion -animaationa toteutetun Live Action Toy Storyn tekeminen maksoi alle 1000 dollaria. Projektin alkaessa 17- ja 18-vuotiaat Pauley ja Perrotta muunsivat huoneensa lavasteiksi ja kuluttivat koulunkäynniltä liikenevän aikansa oman elokuvan tekemiseen. Apuna oli eri vaiheissa myös yli 100 sukulaista ja ystävää.

Viikonloppuna YouTubessa julkaistu Live Action Toy Story on kerännyt jo liki 4 200 000 katsojaa.

Sympaattisen leluelämöinnin voi katsoa kokonaisuudessaan alta:

(Episodi/HM)

Lisää luettavaa