Tekijät eivät kehtaa julkaista elokuvaansa? Tähtien täyttämän elokuvan ensi-iltaa lykätään taas

Vuonna 2014 kuvattu elokuva ei tule saamaan ensi-iltaansa tänäkään vuonna.

Jotain mätää tapahtuu tanskanmaalla… Tai siis Amsterdamissa… Tai ainakin Hollywoodin versiossa Amsterdamista.

The Weinstein Companyn jo kaksi vuotta sitten kuvatun Tulip Feverin ensi-iltapäivämäärää on lykätty vuoden 2017 helmikuuhun asti.

Deborah Moggachin romaaniin perustuvaan elokuvaan on jo nimekkään näyttelijäkaartinsa ansiosta kohdistunut paljon odotuksia, ja tuotantoyhtiö ilmoittikin aimmin, tuoreen trailerin myötä, ensi-illan tapahtuvan tänä kesänä.

Justin Chadwickin (Mandela: Long Walk to Freedom) ohjaaman, 1600-luvun Amsterdamiin siijoittuvan elokuvan pääosissa nähdään Alicia VikanderChristoph WaltzDane DeHaanJack O’Connell, Cara Delevingne, Judi Dench ja Zach Galifianakis.

Lykkäyksen myötä alkaa vaikuttaa siltä, että The Weinstein Companyn luotto Tulip Feveriin on vähintäänkin hapuileva.

Lähde: The Playlist

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut