The Boys julkaisi kolmannen kauden ”trailerinsa” – tässä kyllä kerrassaan aplodien paikka

Joku tuntuu tietävän tasan tarkkaan mistä naruista faneja nykiä.

9.12.2021 00:02

Amazon Primen esittämä The Boys on ehdottomasti yksi suoratoistopalvelun suosituimmista sarjoista ja fanit odottavat sen kolmatta tuotantokautta kuin kuuta nousevaa. Eikä tämä ole selvästikään jäänyt huomaamatta myöskään sarjan sosiaalisesta mediasta vastaavalta henkilöltä.

Tänä iltana sarjan Instagram-tilille ilmestyi karuselli-muotoinen julkaisu, jonka ensimmäinen kuva sekä kuvateksti kehottavat pyyhkäisemään nähdäkseen uutta trailerimateriaalia. Mukana on myös tajunnanräjähdystä kuvaava emoji. Kyseessä on kuitenkin jotain muuta kuin mitä innokkaat swaippaamaan suunnanneet fanit odottivat.

Pyyhkäisemällä paljastuvat lisäkuvat esittelevät kolme sarjan päänäyttelijää – Jessie T. Usherin, Jack Quaidin ja Laz Alonson – trailereissaan. Eli siis tuotannon aikana käyttämissään pukeutumis- ja rentoutumistiloissaan. Eivät osana videomuotoista tuoretta materiaalia, jota kuvausten perusteella todennäköisimmin odotti näkevänsä. Lisäksi Usherilla on kuvassaan juomapullo, Quaidilla kujeileva ilme ja Alonso näyttää kameralle keskisormeaan – selvää kuittailua kärsimättömille faneille nämäkin yksityiskohdat.

Tästä tempauksesta voisi kaiketi olla vihainenkin, mutta jekku on siihen loppujen lopuksi aivan liian vaikuttava, onnistunut ja sarjan ronskiin brändiin sopiva. Ei siis voi kuin todeta, että hyvin pelattu The Boys, hyvin pelattu.

Toivottavasti kolmannen kauden oikeakin traileri saapuu vielä nähtäville pian. Sillä aikaa The Boysin aiempia kausia voi katsella Amazon Prime -suoratoistopalvelusta ja ensimmäisen kauden traileria alta.

Lisää luettavaa