The Walking Deadin luoja Frank Darabont hakee massiivisia korvauksia sarjaa näyttävältä AMC-kanavalta

Hittisarjan taustalla kuohuu.

29.9.2016 07:32

The Walking Dead -sarjan osaluoja Frank Darabont oli mukana vielä toisella kaudella, mutta AMC erotti hänet kesken kaiken. Darabont sanoo, että hänelle kuuluu 10 prosenttia ”tietyistä” sarjan voitoista.

Darabont vaatii oikeudessa peräti noin 250 miljoonaa euroa. AMC väittää, ettei vaatimuksella ole todellisuuspohjaa ja he jatkavat puolustautumista.

AMC väitti aikoinaan, ettei Darabont pitänyt tapaamisia sarjan ohjaajien kanssa, joissa olisi keskusteltu jaksojen tunnelmasta ja tyylistä. Todellisen syyn erottamiseen uskotaan olevan kuitenkin Darabontin ja AMC:n väliset moninaiset riidat esimerkiksi sarjan budjetin ja rahanjaon suhteen.

Oikeuskäsittelyn uskotaan alkavan aikaisintaan vuonna 2018.

Lähde: Digital Spy, Cinema Blend

Lisää luettavaa