Thor: Love and Thunder hyödyntää The Mandalorianin vallankumouksellista lavasteteknologiaa

Taika Waititilla on jo kokemusta StageCraftista.

12.9.2020 13:45

Näyttelijöiden murheenkryyninä on ollut jo pitkään vihertaustoissa näytteleminen. Tähtien on täytynyt osata kuvitella ympärilleen kokonaisia maailmoja, jotka on luotu jälkikäteen tietokoneavusteisesti.

The Mandalorianin tuotannossa otettiin käyttöön uudenlainen teknologinen ratkaisu, jonka avulla näyttelijä voi kokea olevansa niin sanotusti paikan päällä. Myös Thor: Loven and Thunderin kuvauksissa tullaan turvautumaan samaan teknologiaan.

Industrial Light & Magic -tehosteyhtiö kutsuu teknologiaa nimellä StageCraft. Se tarkoittaa valtavien näyttöjen asentamista näyttelijöiden ympärille lavasteisiin – näin voidaan luoda uskottava illuusio vaikkapa Star Warsista tutun Tatooinen maisemista.

Kaiken lisäksi ympäröivää illuusiota voi käyttää sellaisenaan lopullisessa leikkauksessa – taustoja ei tarvitse tehdä uudelleen tietokoneella. StageCraft soveltuu mainiosti myös korona-aikaan, sillä ulkona tehtäviä kuvauksia ei välttämättä tarvita enää lainkaan.

Thor: Love and Thunderin ohjaaja Taika Waititi pääsi jo kokeilemaan StageCraftia ohjatessaan The Mandalorianin ensimmäisen kauden päätösjakson. Voit lukea tehostetekniikasta lisää ja katsoa videon sen toiminnasta täältä: The Mandalorianissa käytettiin vallankumouksellista tehostetekniikkaa – näyttelijöiden työ helpottui huomattavasti.

Lisää luettavaa