Tiesitkö näitä hauskoja faktoja legendaarisesta Gremlins-elokuvasta? Katso lista

Gremlins on nähtävissä tällä hetkellä Netflixissä.

1. Yksi elokuvan muistetuimpia kohtauksia oli lähellä päätyä leikkauspöydän lattialle

Katen synkkä selitys sille, miksi hän vihaa joulua (isän kohtalo) ei miellyttänyt tuottaja Steven Spielbergiä eikä studiota. Ohjaaja Joe Dante sai kuitenkin ujutettua sen elokuvaan. Kohtaus jäi elokuvahistoriaan muiden outojen kohtausten joukkoon.

 

2. Tunnistitko Gizmon äänen?

Jos olet katsonut America’s Got Talent -tv-sarjaa, niin saatat yllättyä. Gizmon äänenä toimi tv-sarjan tuomari Howie Mandel.

 

3. Oli alunperin PALJON väkivaltaisempi

Alkuperäinen visio elokuvasta oli raaempi. Siinä versiossa muun muassa Billy Peltzerin koira syötiin ja äiti murhattiin. Spielbergin tultua mukaan, hän teki siitä enemmän perheystävällisen.

 

4. Elokuvateatterissa on heittoja Spielbergin suuntaan

Elokuvassa näkyvän elokuvateatterin mainoksessa viitataan Spielbergin E.T. the extra-terrestrial ja Kolmannen asteen yhteys -elokuviin. A Boys Life ja Watch the Skies olivat koodinimiä kyseisille elokuville.

 

5. Ei julkaistu jouluna

Vaikka elokuvassa on jouluista tunnelmaa, sitä ei julkaistu jouluna, vaan kesällä.

 

6. Poliisi Brent… onko se Mike!?

Breaking Bad ja Better Call Saul -sarjojen ystävät saattavat tehdä hauskan bongauksen elokuvassa. Poliisi nimeltään Brent on nimittäin Mike (Jonathan Banks) kyseisistä sarjoista.

 

7. Käsikirjoittaja sai inspiraatiota Mogwai-olentoihin kotoaan

Asuessaan New Yorkissa, Chris Columbuksen asunnossa vilisti hiiriä. Päivällä niitä ei näkynyt, mutta yöllä kuulosti kuin pataljoona hiiriä olisi marssinut asunnossa. Se oli kuulostanut todella puistattavalta.

 

8. Gizmosta tuli melkein pahis

Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Gizmosta tuli pahis, mutta Spielberg halusi säilyttää Gizmon elokuvan sankarin rinnalla.

 

9. Steven Spielberg nähtiin elokuvassa

Hän päristelee erikoisella ajoneuvollaan erään kohtauksen läpi – Yhdysvaltain lippujen kera. Video alla.

YouTube video

 

10. Gremlins saattaa palata

Käsikirjoittaja Chris Columbus aikoo ohjata uuden Gremlins-elokuvan. Se ei tiettävästi ole uusintafilmatisointi eikä reboot. Elokuvassa olisi tiettävästi mukana myös alkuperäisiä näyttelijöitä.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät jutut