Tiesitkö tämän? Kubrick pani Hohto-näyttelijät katsomaan David Lynchin elokuvan – ”Näin pääsette tunnelmaan”

Lynch opiskeli 1970-luvun lopulla elokuvakoulussa. Stanley Kubrick oli maailman tunnetuin ohjaaja.

29.8.2023 07:00

Twin Peaks-, Blue Velvet– ja Elefanttimies -ohjaaja David Lynch on aikamme ikonisimpia elokuvataiteilijoita.

1970-luvun lopulla kukaan ei ollut kuitenkaan kuullutkaan koko Lynchistä. Mies oli ohjannut ainoastaan yhden täyspitkän elokuvan, Eraserheadin (1977). Lynch opiskeli tuolloin vielä elokuvakoulussa.

Kun Lynch sai kuulla, että mestariohjaaja Stanley Kubrick oli näyttänyt Hohto-elokuvan kuvauksissa Eraserheadin koko leffaporukalle auttaakseen heitä ”pääsemään tunnelmaan”, eli nuori Lynch enemmän kuin otettu.

Lynch oli saanut kuulla Englannissa työskennellessään yhteisiltä työtovereilta, että he olivat vierailleet Kubrickin kotona, jossa Kubrick oli halunnut näyttää heille lempielokuvansa. Se paljastui Eraserheadiksi.

Colliderin Andrew McGonowanin mukaan Eraserheadia ja Hohtoa yhdistävät surrealismi, eristäytyneisyys ja elokuvankerronta, jossa yhdistyvät psykologinen kauhu ja trilleri.

Lynch kertoo tapauksesta vuoden 2006 kirjassaan Catching the Big Fish: Meditation, Consciousness, and Creativity.

Lähde: Collider.