Legendaarinen näyttelijä John Cleese oli tällä viikolla amerikkalaisen talk show’n Late Night with Seth Meyers vieraana, ja yhdessä ohjelman isännän koomikko Seth Meyersin kanssa hän päätyi muistelemaan uransa muistetuimpia elokuvia.
Meyersin avoimesti fanittaessa Cleesen historiaa Monty Python -komediaryhmässä Cleese kertoi, kuinka Holy Grail -elokuvaa ei todellakaan ollut mukavaa kuvata sateisessa Skotlannissa ja kuinka klassikkosketsiksi muodostuneet ritarien kookospähkinähevoset syntyivät rahoituksen vähyydestä.
Cleese kertoi myös Life of Brian -elokuvan olleen pitkään vaikeuksissa rahoituksen saamisen suhteen Holy Grail -elokuvan menestyksestä huolimatta. Elokuvahistorian unohdettua triviaa heräteltiin seuraavaksi henkiin, kun Cleese kertoi elokuvan rahoituksen tulleen lopulta Beatles-yhtyeen kitaristi George Harrisonilta.
Life of Brianin rahoitusta varten Harrison perusti tuotantoyhtiön, joka on tuottanut lukuisia muitakin elokuvia, kuten Guy Ritchien Lock, Stock and Two Smoking Barrels (1998) sekä Danny Boylen 127 Hours (2010).
Katso Cleesen koko haastattelu alta!