Timo Koivusalosta näyttää tulleen musiikkiaiheisten elokuvien erikoismies. Koivusalo on siirtänyt suomalaisen musiikin legendoja valkokankaalle Tapio Rautavaarasta kertovassa Kulkurissa ja joutsenessa (1999), Irwin-elämäkerta Rentun ruusussa (2001) ja Sibeliuksessa (2003).
Koivusalon uusi elokuva Vuonna 85 perustuu samannimiseen suosittuun musikaaliin, jossa soi Juice Leskisen, Eppu Normaalin ja Popedan musiikki. Muusikoinakin tunnetut näyttelijät Reino Nordin ja Malla Malmivaara esittävät nuoria rakastavaisia, joiden rakkaustarina etenee manserockin tahtiin. Elokuvaversio ei kuitenkaan ole ohjaajan mukaan musikaali.
– Tämä on komedia, jossa soi rock’n’roll, ohjaaja kuvailee. – Musiikki vie tarinaa eteenpäin. Se on taustamusiikkina ääniraidalla ja välillä live-esityksenä.
Elokuvassa soiva musiikki on aivan oma lajityyppinsä, Tampereella 1980-luvulla syntynyt manserock. Koivusalon mielestä kiinnostavinta manserockissa on se, että se on jäänyt niin hyvin henkiin.
– Eput on edelleen radiokanavilla soitetuinta materiaalia. Juicen laulut ovat erinomaisesti hengissä. Popeda kiertää ja tekee keikkaa. Manserock olisi voinut kadota ja häipyä kuten moni muukin sen ajan asia, mutta se on juurtunut osaksi suomalaista mielenmaisemaa. Se on osa kulttuurihistoriaa ja kansallista kollektiivista muistia.
Vuonna 85 eroaa Koivusalon aiemmista elokuvista siinä, että mukana on toinen ohjaaja Riku Suokas.
– Riku on kirjoittanut käsikirjoitusta ja ohjannut sen näyttämölle, joten hän tuntee tarinan niin hyvin. Siksi oli tavallaan itseoikeutettua, että tehdään yhteistyötä.
Toinen ero aiempiin musiikkielokuviin on se, että nyt kyseessä on täysin fiktiivinen tarina. Mutta jälleen kerran Koivusalo on sijoittanut elokuvansa menneeseen aikaan.
– Se on hidasta, hankalaa ja kallista. Mutta elokuva on hyvä aikakone. Sillä pääsee kurkistamaan menneisyyteen. Mennyt aika jatkuu paljon yli valkokankaan reunojen ja vie meidät määrättyyn aikakauteen ja tunnelmaan.
Koivusalo kertoo, että kahden pitkän Täällä Pohjantähden alla -elokuvan valmistuttua tuntui siltä, että nyt saa epookki riittää.
– Se oli hirveän rakas ja tärkeä työ, joka vei viisi vuotta omasta elämästä. Sen jälkeen ajattelin, että ei enää yhtään hevosta juoksemaan. Mennään kadulle kuvaamaan ja tehdään helposti. Sitten kuitenkin tuli Vuonna 85, joka ei sijoitu sen kauemmaksi, mutta silti siinä on oma vääntämisensä.
Koivusalo on siirtynyt koomikosta ja televisioviihdyttäjästä elokuvaohjaajaksi ja tuottajaksi. Ehkä juuri viihdetaustan takia häntä on kritisoitu paljon.
– Ymmärrän sen hyvin, Koivusalo sanoo. – Suomessa ollaan asiantuntijavetoisia. Joka asiaan halutaan saada joku filosofian vinsentti kertomaan miten asiat on, ja me uskomme. Keskustelu on yleensä sitä, että ei keskustella asiasta vaan siitä, kuka saa sanoa.
Koivusalo kertoo myös ymmärtävänsä sen, että monia harmittaa, kun joku pääsee tekemään elokuvia ilman nimellistä koulutusta. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että kaikki on kiinni rahoituksesta.
– Olen ollut niin hullu, että olen ottanut joka kerta itse riskin ja kiinnittänyt talon saadakseni pankkilainaa. Turha ruikuttaa, että ei anneta tehdä elokuvaa. Jos haluaa, niin siitä vaan.
Ohjaajan mukaan rahoituksen lisäksi tarvitaan myös kiinnostavia tarinoita.
– Hyvistä ideoista ja näkökulmista se lähtee. Sehän on onni uusilla tekijöillä, että tekniikka on halventunut järjettömästi. Jos tarina on hyvä, niin pystyy ensin tekemään sisällön, ja sitten voi siirtyä isompiin kuvioihin. Sama kun musiikissakin. Nykyään pystyy kotikoneillakin näyttämään, että osaa jotakin. Ei muuta kuin ääntä päin ja yrittämään!
Teksti: Jussi Huhtala
Kuva: Julius Töyrylä