Netflixin tarjonnassa on nyt elokuva Unelmien kenttä (Field of Dreams, 1989).
Elokuva kertoo Iowan maissipeltojen äärellä elävästä miehestä, joka alkaa kuulla selittämätöntä ääntä, joka kehottaa häntä rakentamaan baseball-kentän. Hän päättää seurata tätä outoa kutsua ja rakentaa kentän keskelle peltoaan.
Pääosissa nähdään Kevin Costner, Amy Madigan, Gaby Hoffmann, James Earl Jones, Ray Liotta, Timothy Busfield sekäBurt Lancaster. Elokuvasta voi myös bongata nuoret Matt Damonin ja Ben Affleckin Fenway Park -kohtauksessa kuvan taustalla. Elokuvan ohjasi Phil Alden Robinson.
Raylle elokuvassa puhuva salaperäinen ääni on säilynyt salaisuutena elokuvan julkaisusta lähtien. Ei tiedetä varmuudella, kuka näyttelijän ääni on. Jotkut ovat veikanneet Costneria itseään, ja myös Ray Liottaa. Elokuva pohjautuu W. P. Kinsellan kirjaan, ja hänen mukaansa ääni on Ed Harris.
Mainittakoon vielä, että kuvausten päätyttyä elokuvassa käytetyn tilan omistava perhe säilytti pelikentän, ja lisäsi sinne pienen tönön, jossa on myynnissä edullisia matkamuistoja. Vuodesta 2018 lähtien vierailijat ovat saaneet tulla kentälle vapaasti pelaamaan pesäpalloa mielensä mukaan huhtikuun ja marraskuun välisenä aikana.
Rotten Tomatoesissa elokuvalla on 88 prosenttinen kriitikkojen hyväksyntä. Sivusto kertoo elokuvasta seuraavasti: ”Unelmien kenttä on sentimentaalinen, mutta parhaalla tavalla – se on sekoitus satua, baseballia ja perheen yhteenkuuluvuutta.”
Elokuvan kriitikkopisteet Rotten Tomatesissa ovat luvussa 88. Alla traileri.
Lue myös: Nyt Netflixissä: Upea rikosleffa tähtikattauksella! Kuuluisa kriitikko syytti homofobiseksi
Lue myös: Nyt suoratoistona: 4 tähden elokuva – Ryan Gosling ja Steve Carell aliarvostetussa hittielokuvassa
Lähde: IMDb
