Toimituksen suosikit: ”I’ll be back”, sanoi asiakas dominalle

Kauan odotettu Terminaattori-jatko-osa saapui vihdoin ohjelmistoon, mutta yllättäen (?) viikonlopun neljästä uutuuselokuvasta voiton vei kotimainen tulokas!

1.11.2019 16:54

Koirat eivät käytä housuja kuulostaa nimensä ja konseptinsa (sureva mies kohtaa dominan) puolesta puskafarssilta. J-P Valkeapään elokuva on kyllä oudolla tavalla hykerryttävä, mutta se on myös haikea ja surullinen.

Jatko-osa Hohdolle ei tuntunut hyvältä idealta, ei kirjana eikä elokuvana. Stephen Kingin kirja ei mikään merkkiteos olekaan, mutta hieman yllättäen Episodin toimitus hieman jopa innostui Doctor Sleep -leffasta!

Addamsin kummajaisperhe muistetaan Suomessa ehkä parhaiten 1990-luvun alun liveleffoista, eikä kukaan tuntunut kaipaavan niille päivitystä. Animaatiosovitus Perhe Addams ei kuitenkaan ollut hassumpi sovitus.

Kun mukana olivat James Cameron, Linda Hamilton ja Arnold Schwarzenegger, ja ohjaksissa Deadpoolin Tim Miller, odotukset nousivat ehkä turhankin korkealle. Terminator: Dark Fate kierrättää Cameronin alkuperäisten Terminaattoreiden ideoita, mutta huikeita efektejä lukuunottamatta reaktio oli ikävä kyllä ennemmin vaivaantunut kuin innostunut.

 

Lisää luettavaa